Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa

post thumb
Teknologia
by Sonja/ on 20 Mar 2020

Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa

Uraa tekevien naisten verkostoituminen on tänä päivänä helpompaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Sen mahdollistaa internet ja erityisesti sosiaalinen media. Itse opiskelin kansainvälisellä linjalla ammattikorkeakoulussa tradenomiksi ja erikoistuin tuolloin markkinointiin. Koulussa meille moni – etenkin vieraileva luennoitsija painotti verkostoitumisen merkitystä jo opiskeluaikana, sillä esimerkiksi Suomessa yli puolet vapautuvista tai vapaista työpaikoista on niin sanotussa hiljaisessa haussa: verkostoitumisella on siis todellakin merkitystä.

Otin neuvoista vaarin ja tein jo opiskeluaikana itselleni LinkedIn-profiilin. Aluksi kontaktien saaminen tuntui todella työläältä, olinhan tätä aiemmin työskennellyt pääasiassa ravintola-alalla, eikä ravintola-alan ihmiset ainakaan tuolloin olleet vielä ottaneet somekanavaa omakseen. Profiilini pyrin tekemään mahdollisimman huolellisesti. Ongelmaksi muodostui tässä kohtaa aiemman työhistorian ilmaiseminen. En halunnut luetteloida esimerkiksi juuri kaikkia eri ravintoloita missä olin työskennellyt, sillä se aika elämästäni urani kannalta oli auttamattomasti ohi. Olisi tuntunut suorastaan hölmöltä korostaa ravintolauraani, kun en kerran sen parissa enää aikonut työskennellä, vaan etsin kontakteja pääasiassa tulevalta alalta. Ratkaisin asian lopulta lisäämällä ravintolatyöni pelkästään yhtenä isona möykkynä, eli vuodet joiden aikana alalla työskentelin ja lyhyesti pääasialliset työtehtäväni. Pitkään LinkedIn kuitenkin vaikutti jotenkin kylmältä ja turhalta sovellukselta, ehkäpä juuri koska kontakteja oli niin vähän. LinkedIn itsekin muistutti tasaisin väliajoin, että kunnolla se herää henkiin vasta kun kontakteja on yli 30.

Ystäväni lisäsi minut Facebookin ryhmään nimeltä Ompeluseura. Se ei nimestään huolimatta liity ompeluun mitenkään, vaan se on naisille suunnattu verkosto. Sen sisällä käydään monipuolista työ- ja urakeskustelua. Myös työpaikkavinkit ovat siellä tervetulleita ja toivottuja. Huomasin hyvin pian, että ryhmästä todella saa hyviä vinkkejä niin CV:n tekemiseen kuin juurikin eri työpaikkoihin liittyen. Keskustelu on kautta linjan pysynyt hyvin asiallisella tasolla. Eräänä päivänä Ompeluseurassa joku sai huippuidean: verkostoidutaan myös LinkdedInissä! Ei aikaakaan kun LinkedIn-tilini täyttyi juuri alani ammattilaisten ja opiskelijoiden kontaktipyynnöistä ja pian kontakteja olikin jo lähes sata kappaletta. Se on yhä toki pieni määrä, mutta auttoi LinkedIniä heräämään henkiin: nyt se vilisee uraani ajatellen tärkeää informaatiota, ajatuksia ja linkkejä.

Verkostoitumalla olen saanut paljon aineetonta pääomaa tulevaa uraani ajatellen. Verkostoituminen on herättänyt uudenlaista intohimoa alaa kohtaan, sillä nyt näen miten laajat työllistymismahdollisuudet minulla on. Lisäksi, verkostoitumisen kautta itseluottamukseni on kasvanut: koulussa suurin osa opetettavista asioista on aikansa eläneitä, mutta uskallan lähteä työnhakuun tai työhön liittyviin keskusteluihin, sillä seuraan aktiivisesti kontaktieni kautta mitä alalla tapahtuu.