Uudenlaiset imurit

post thumb
Teknologia
by Sonja/ on 19 Feb 2020

Uudenlaiset imurit

Moni ei tule ajatelleeksikaan, kuinka tärkeitä siivousvälineet ovat. Asian huomaa yleensä vasta sitten, kun henkilöt ovat vuosia käyttäneet esimerkiksi huonoa pölynimuria ja kokeilevatkin sitten naapurin tai sukulaisen tehokasta imuria. Hyvillä välineillä siivouksesta tulee tehokkaampaa sekä paljon mieluisampaa, jopa nautinnollista. Itse lukeudun näihin henkilöihin, sillä olen käyttänyt vuosia imuria, jonka imuteho on lähes nolla ja jonka suutin on teipattu imurinvarteen kiinni, koska se on ollut rikki. Nyt on kuitenkin aika hankkia uusi imuri ja ottaa selvää, millaisia imureita on saatavilla.

Keskuspölynimurit

Jossain vaiheessa uusien talojen rakentamisessa käytettiin paljon keskuspölynimureita, sillä niiden markkinoitiin olevan helppoja käyttää. Kysäisin asiasta sukulaiseltani, joka uuden talon rakentamisen yhteydessä halusi ehdottomasti keskuspölynimurin sekä muun muassa pyykkikuilun kolmikerroksiseen omakotitaloonsa helpottamaan päivittäistä arkea neljän lapsen sekä kolmen koiran kanssa. Keskuspölynimuri ei ole kuitenkaan tuonut kovinkaan ratkaisua ongelmiin, sillä sen kanssa on ollut aika ajoin ongelmia. Imuteho on ollut välillä heikkoa ja raskaan ja pitkän imuriletkun vetäminen paikasta toiseen on ollut työlästä. Erityisesti sen kaappiin kietominen on ollut liki mahdotonta ja letku on jäänytkin pitkäksi aikaa olohuoneen lattialle.

Varsi-imurit

Onneksi ongelmaan on keksitty myös muunlaisia imureita helpottamaan arkea, kuten esimerkiksi pölypussittomat imurit sekä johdottomat imurit, jotka saavat virtansa laturin avulla. Varsinkin pieneen asuntoon, kuten yksiöön varsi-imuri on varsin kätevä ja imuteholtaan riittävä. Varsi-imureita kutsutaan myös vanhoollisesti rikka-imureiksi, mutta perinteisistä rikka-imureista poiketen, imuteho on jopa koko asunnon siivoamiseen riittävä. Tällaisia imureita löytyy muun muassa Dysonin mallistosta. Korkealaatuiset varsi-imurit ovat hinnaltaan melko kalliita, mutta niihin ei tarvitse ostaa pölypusseja. Imuri menee erittäin pieneen tilaan ja se on myös helppo ottaa käyttöön, sillä erillistä johtoa ei tarvitse. Tällainen imuri voisikin olla loistava lahjaidea nuorelle, joka muuttaa ensimmäisen omaan asuntoonsa tai suuremmalla perheelle esimerkiksi keittiöön.

Pussittomat imurit

Dysonilla sekä muun muassa Electroluxilla on valikoimissaan korkealaatuisia pölypussittomia imureita, jotka muistuttavat tavallista imuria. Pölypussittoman imurin etuina on se, että imuriin sopivia pölypusseja ei tarvitse metsästää ja imuteho pysyy myös jatkuvasti yllä. Laadukkaaseen imuriin kannattaa siis panostaa, varsinkin jos taloudessa on eläimiä, joista lähtee karvaa. Hyvän imurin avulla siivouksesta tulee hetkessä mielekkäämpää sekä myös tehokkaampaa ja nopeampaa.