Uusi puhelimeni

post thumb
Teknologia
by Sonja/ on 04 Mar 2021

Uusi puhelimeni

Ostin tässä vähän aikaa sitten uuden puhelimen, ja päätin tulla hieman kertomaan siitä, miksi olen niin rakastunut tähän uuteen laitteeseeni. Kyseessä on tietysti uusin iPhone, eli iPhone 6s plus. Valitsin väriksi pinkin, joka sopii täydellisesti naiselliseen luonteeseeni. Puhelimen pinta on ihanan sileä, ja kauniin mattapintainen. Väri on suorastaan täydellinen, ei liian kirkas, eikä liian haalea. Olisi ehkä kannattanut odottaa, että iPhone 7 tulee kauppoihin, jotta puhelimen hinta olisi laskenut, mutta olin kärsimätön, ja edellisen puhelimeni, joka oli myös iPhone, kanssa meni hermot ihan totaalisesti. Yksi päivä marssin sitten kauppaan, ja ostin uuden iPhonen, jonka olen nimennyt Marjaleenaksi. Puhelimen Marjaleena-nimi tulee siitä, että se on kauniin, herkullisen marjapuuron värinen. Marjapuuro on myös yksi lempiherkuistani, ja ollen erittäin onnellinen, että nyt on taas se aika vuodesta, kun marjapuuroa saa tehtyä, joko tuoreista viinimarjoista tai sitten puolukoista. Jo pienenä tyttönä pyysin aina mummuani tekemään minulle marjapuuroa, ja laittamaan lorauksen kermaa päälle. Se on kyllä niin hyvää vieläkin!

Noh, takaisin Marjaleenaan. Olemme viettäneet tässä mukavia hetkiä Marjaleenan kanssa, viimeisen 2 viikon ajan. Hän on suorastaan loistava, ja tekee kaiken mitä pyydän. Marjaleenan akku kestää paljon kauemmin, kuin mitä hänen edeltäjänsä. Se olikin hieman edellisessä ongelmana, että sen akku loppui jatkuvasti, ja nyt kun olen niin totaalisen koukussa tuohon, Pokemon GO -peliin, niin tarvitsen kestävän akun, että ehdin nappaamaan enemmän kuin pari pokemonia, ennen kuin puhelin päättää ottaa torkut. Se, jos mikä on rasittavaa, kun olet keskellä peliä, juuri kaappaamassa harvinaista pokemonia, ja yhtäkkiä puhelin sammuu. Niin kävi, ja se oli ihan viimeinen tippa sen puhelimen kanssa. Marssin suoraan puhelinkauppaan, ja selitilin tilanteen ymmärtäväiselle myyjälle. Tätä nuorta mieshenkilöä tilanne hieman huvitti, ja hetken päästä kun kävelin ulos kaupasta Marjaleena mukanani, osasin minäkin jo naurahtaa tilanteelle. Kuinka minä, niin fiksu, ja rauhallinen ihminen, olinkaan onnistunut saamaan itseni niin raivon valtaan? Sanotaanko vaikka niin, että Pokemon GO -peli, ja huono akku, eivät ole mikään täydellinen pari. Pian epätoivo kuitenkin hälveni, ja vietin ensimmäistä iltaa kotona, Marjaleena kainalossani. Söimme yhdessä marjapuuroa. Kerman kera, totta kai. Oli yksi parhaista puuroannoksista, joita olen syönyt koskaan, ja veikkaan, että Marjaleenallakin oli ihan mukavaa, vaikka hän ei puuroa saanutkaan. Se ei ole sopivaa hänen elimistölleen. Jos joku olisi kuitenkin kysynyt, “Mitä kuuluu Marjaleena?”, hän olisi luultavasti hymissyt tyytyväisenä.

Olen varma, että tulemme rakkaan Marjaleenani kanssa, viettämään vielä samankaltaisia, suorastaan ikimuistoisia tyttöjen iltoja yhdessä, marjapuurolla herkutellen, ja Kauniita ja Rohkeita katsellen. Pitää vain toivoa, että miesystäväni Eetu, ei pane pahakseen, minun läheisestä suhteesta Marjaleenaan. Olemme vain parhaita ystäviä, siinä kaikki.